Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
27.02.2012 - 10:43

Iltatähti on kasvanut oikein vilkkaaksi kolmekuiseksi vasikaksi, jolla on hyvä ruokahalu, utelias ja jokseenkin myös aika jääräpäinen luonne. Kuvissa vilahtaa myös neidin kaverit India ja Raikuli.

06.02.2012 - 21:35

Päätinpä kerätä kaikki viime kuun siemennykset, tarkistukset yms. yhteen isoon postaukseen ja olihan niitä kertynytkin aikalailla. Muuten navetalla on ollut aika hiljaista, vaikka työmäärää ei ainakaan ole vähentänyt muutamaa lehmää vaivaava utaretulehdus joka paljastuikin sitten pahimmaksi mahdolliseksi, eli resistentti aureus on ollut vaivanaTautia löytyy nyt Tassulta ja Unnukalta ainakin, toivotaan kovasti ettei se pääsisi muihin tarttumaan.

Mutta nyt niitä vähän mukavampia kuulumisia

Viides päivä siemennettiin Amelie toistamiseen ja tälläkin kerralla sille laitettiin VH Poppia (F 95946 B).

Seuraavalla viikolla vuorossa olivat myöskin toistamiseen Henrietta ja Etonnee. Henrietalle laitettiin Ardenia (FFF 95688 B) ja Etonneelle Amelien tapaan VH Poppia.

Samalle viikolle osui myös Tassun, Ämmikin ja Hunnuttaren siemennykset. Tassu siemennettiin kolmannen kerran, nytkin D Etotolla (FFF 95585 C). Ämmikkiä päästiin siementämään ensimmäistä kertaa poikimisen jälkeen ja sille laitettiin seksattua VH Grafitia (F 95535 D). Hunnuttarella oli toinen kerta, sonnina sama kuin Henrietalla eli Arden.

Ässä ja Hajuherne siemennettiin sitten tammikuun viimeisinä, Ässä ensimmäistä kertaa poikimisen jälkeen, sonnina jälleen kerran Arden. Hajuherne siemennettiin ihka ensimmäistä kertaa ja sille sonnina oli VH Grafit.

 

Viime kuulle mahtui pari tarkastustakin. Ja kaikkien Hupsis- fanien suureksi iloksi saan nyt ilmoittaa että neiti on tiineenä Ardenista ja poikii ihka ensimmäisen kerran elokuun lopulla! Ja Bambikin on kolmatta kertaa tiineenä, nyt D Estrupista (FFF 95583 B) ja se poikii elokuun puolenvälin jälkeen.

25.01.2012 - 01:49

S. 8. 10. 2006

Emä: Serena Isä: Nuuttilan Lirkko (FFF 92355 B)     Emänemä: Mita Emänisä: Harjutaipaleen Imppa (FFF 91931 D)

Tyttäret:

  1. 30. 9. 2008 Aralia (Ligö FFF 94444 C) MYYTY
  2. 7. 11. 2009 Enchantee (Dansire Bojer Banker FFF 94497 B) -> Imaginaerum

4 kertaa poikinut. Lypsyuran alussa oli pieniä erimielisyyksiä ja lypsy ei halunnut sujua . Kun tuli lypsykoneen kanssa tutuksi lypsää kuin unelma .

14. 4. Tarkistettiin maanantaina tiineeksi  Oli kuitenkin vähän epävarmaa niin uudemman kerran vielä pitää tarkastaa

5. 5. Tarkistettiin tiistaina uudemman kerran tiineeksi. Jännityksellä odotan marraskuuta.

9. 11. Poiki ja teki Dundeesta sonnivasikan, Jättiläinen.

2011

10. 1. Utare tullut vähän alaspäin, ei kuitenkaan paljoa.

28. 10. Poiki ja teki Mammothista ison sonnivaiskan, Iskelmäprinssin.

Taivasmatkalle 23. 1. 2012

                   2 kertaa poikineena

                    3 kertaa poikineena

25.01.2012 - 01:35

Taivasauto haki eilen Valssin matkaansa. Sillä tuli viimeisen poikimisen jälkeen aureus eikä se millään parantunut. Muutamalla muullakin vaivaa utaretulehdus ja lypsyssä alkoi mennä tuntikausia niin piti laittaa pahimmasta päästä pois. Tätä ja Ulriikaa utaretulehdus vaivasi pahiten. Valssista meille jäi yksi tytär ja tyttärentytär, lisäksi myytiin toinen Valssin lehmävasikka hiehona joku vuosi sitten.

22.01.2012 - 21:41

S. 24. 7. 2011

Emä: Tassu Isä: Dansire Exces Etoto (FFF 95585 C)     Emänemä: Lempi Emänisä: Nykyrilän Junior (FFF 92149 D)

Vilkas ja energinen tapaus, nimensä veroinen

22.01.2012 - 21:34

10.01.2012 - 00:18

S. 12. 1. 2009

Emä: Taru Isä: Heikkilän Routi (FFF 93319 B)     Emänemä: Pepita     Emänisä: Ollinahon Jalostus (FFF 92074 D)

2 kertaa poikinut. Älykän & Esmeraldan siskopuoli.

14. 9. Oli jotenkin kummasti päässyt karkaamaan hiehoaidasta. Ei onneksi lähtenyt omaa kotipihaa kauemmaksi seikkailemaan ja saatiin sitten onnellisesti se takaisin hiehoaitaan muiden luokse.

2011

19. 1. Poiki ensimmäisen kerran ja teki D Exportista sonnivasikan, Jebou.

12. 6. Tarkistettiin tiineeksi

2012

5. 1. Teki toisen sonnivasikkansa, Nuutin, tällä kertaa Mammothista.

09.01.2012 - 23:55

Hortensia sai kunnian olla viime vuoden viimeinen siemennettävä. Se siemennettiin ihka ensimmäistä kertaa ja sille laitettiin Vallilan Vhiskya (FFF 94413 B), toivottavasti tiinehtyy

 

Tämä vuoden ensimmäinen poikia oli viime vuoden tapaan Ensikko. Se paisutti utarettaan viikon verran kunnes juuri odotettuna poikimapäivänä alkoi sitten tapahtua. Iltanavetalle mennessä ensimmäisenä huomasin että vasikan sorkat ja turpa näkyvissä, paksun kalvon peitossa kuitenkin. Ensikko siinä yritti työntää ja työntää mutta ei se saanut vasikkaansa omin voimin enempää tulemaan.

Puhkaistiin kalvot ja alettiin vetämään ja saatiinkin parilla vedolla komea *voihan...* sonnipoika maailmaan. Nopeasti sonnilta kalvon rippeet suusta ja emän eteen nuoltavaksi.

Emää ei vaan vasikka kiinnostanu yhtään, taisi se nuuhkaista sitä jonkun kerran mutta nuolemaan se ei innostunut. Sonnipoika yritti heti jaloilleen mutta saatiin se kuitenkin juotettua siinä ennen kuin kannettiin se omaan yksiöön vähän lepäämään.

Vasikan isänä on Mammoth, josta saatiin vain kolme sonnia *tupla* ja emänä siis Ensikko.

Lähellä olleen loppiaisen ja joulun lopun kunniaksi pikkuinen sai nimekseen Nuutti:

Nuutti

S. 5. 1. 2012

Emä: Ensikko Isä: Emmark Mammoth (FFF95503 C)     Emänemä: Taru Emänisä: Heikkilän Routi (FFF 93319 B)

23.12.2011 - 18:26

Tämä neiti oli varsin hankala kuvattava. Ei millään saattanut pysyä aloillaan poseeraamassa, kun energiaa ja virtaa vaan riitti

 


glitter-graphics.com

Nyt minä, Iltatähti ja muut Navetan asukit toivotamme kaikille blogin lukijoille oikein HYVÄÄ JOULUA

ja


glitter-graphics.com

ONNELLISTA UUTTA VUOTTA 2012!

Tavataan blogin merkeissä taas ensi vuonna!

 

23.12.2011 - 18:19

S. 16. 6. 2011

Emä: Paulina Isä: Holman Atrina (F 94923 C)     Emänemä: Killi Emänisä: Harjutaipaleen Imppa (FFF 91931 D)

Vähän arka, ei ihan ole niin utelias kuin monet muut. Silti kiltti pikkuhieho